Aika moni meistä tulee tehneeksi matkan, toiset lähelle ja toiset kauas. Toiset menevät siihen sadan metrin päähän ja syövät mansikat, toiset matkustavat Tokioon syömään sushia. Jotkut joutuvat lähtemään sotaa pakoon - matkustettuaan kohti parempaa elämää toivoen tuovat oman ruokakulttuurinsa mukanaan. Olen nähnyt myös tilanteen, jossa muualta tulleet ovat ihmetelleet silmät kirkkaina meille suomalaisille niin tuttua hyvätasoista laivabuffetia. Sehän on matka itsessään, laiva siis.

Me suomalaiset matkustamme ulkomaille aika paljon, sen kertoo jo lentokenttiemme ja ulkomaille ajaviemme varustamoiden tilastot. Toki kaikki noista tilastojen matkustajista eivät ole suomalaisia, mutta yhtä kaikki. Ne muutkin tuovat omaa ruokaansa meille, tervetuloa. Me tuomme ja viemme ruokakulttuuria, halusimme sitä tai emme. Tuomme italialaista, espanjalaista, amerikkailaista, japanilaista, kiinalaista, intialaista ja vaikka mitä. Matkojen takaa. Se kertoo siitä, että me muistamme matkamme ruuasta. "Parasta matkassa oli se ruoka" - kuulee usein sanottavan.

Joku saapuu paikalle omalla autolla, joku kertoo saapuneensa halvan bussilipun voimin. Kolmas kertoo tulleensa taksilla, sitten taas lähes kaikille tuntematon kertoo tulleensa junalla. Maitse, meritse, ilmateitse, yhtä kaikki ajatellaan. Me olemme kaikki yhtä matkojen takaa, läheltä tai kaukaa; "Onhan tuossa tuo hääpari", "Onhan tuossa tuo kastettava / nimettävä lapsi", "Onhan tuossa tuo tasakymmeniä juhliva". Ja aika moni tykkää siitä ihan kotimaisesta voileipäkakusta. Tai joulupöydän kinkusta. Puhuttamattakaan niistä tuoreista, ehkä jopa lähellä tuotetuista luomusalaateista.

Pitopirjon yrittäjien puolesta puhuen,

Jesse Saarimäki